keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Makoisaa joulua!

Moonan kakkutaivas toivottaa kaikille lukijoille ja asiakkaille makoisaa ja rauhallista joulua!






Kuvassa kinuskimacaronit suolahippusilla.




-Moona
PS. Muistakaa syödä kinkkua! ;)

Piparitalotehtaan viimeiset

Joulun viimeiset piparitalot lähtivät matkaan Etelä-Suomeen pari päivää sitten. Kakkutaivaan keittiössä on tuoksunut jouluiset mausteet jo marraskuun lopusta alkaen ja viimeiset piparit leivottiin muutama päivä sitten. Keittiönpöytä täyttyi taloista ja tila meinasi loppua jo jossain vaiheessa pienestä keittiöstä kesken.. Hätä kuitenkin keksi luovat keinot ja kaikki talot saatiin matkaan ajallaan ja ehjinä. Huh! Sompalassa oli pieni piparitalotehdas pystyssä useamman viikon ajan ja leipurilla oli erittäin kiva virittäytyä joulutunnelmiin hyvissä ajoin! :) Taikinaa tuli tehtyä melkein 10kg, siinä tuli resepti ja paistoajat tutuksi!
              Talot ovat värityksiltään aika lailla samaa, mitä on nähty aikaisemmin blogissa. Muutamia yksityiskohtia muuttelen aina koristeltaessa, se tekee työstä paljon mielekkäämpää. Koristelussa käytin jälleen pikeeriä, nonparelleja ja karkkeja. Nämä talot olivat ns. "pikkutaloja", hieman pienempiä kuin ne, mitä normaalisti teen, mutta silti tosi söpöjä!











Jouluterkuin Moona

tiistai 8. joulukuuta 2015

Piparitaloja jouluksi

Tässä kuvamateriaalia piparitaloista, joita olen väsäillyt marraskuun lopusta alkaen. Taloja on tullut tehtyä jo useampia, mutta värimaailma on sama kaikissa: vaaleansinistä, punaista, vihreää ja valkoista. Taikinat ja kuorrutteet teen aina itse alusta loppuun asti, koristelussa käytän karkkeja sun muita nonparelleja. Opiskelijakämppä on jo siis pidemmän aikaa tuoksunut kardemummalta, kanelilta, inkivääriltä ja neilikalta! Savupiipun kastoin ensiksi kuorrutteeseen ja samontein siniseen kidesokeriin, joka antaa piipulle ihanan huurteisen ilmeen. Amerikkalaiset candy canes piparminttutangot pääsi mukaan myös koristeluun piilottaen seinien liitäntäsaumat kätevästi. Erilaiset marmeladi,- suklaa -ja toffeekarkit reunustavat alustaa. Polun päällystin nonparelleilla. Talojen ulkomuotoon sain inspiraatiota Hannu ja Kerttu-sadun noita-akan karkkipläjäyspiparitalosta, jota sitten hieman suunnittelin hillitympään ja jouluisempaan muotoon.







Makein terveisin,
Moona

torstai 29. lokakuuta 2015

Minion-kakku

Ystäväni 18-vuotiskakun teemaksi valikoitui suloistakin suloisemmat ja supersöpöt minionit. Inspiraation tähän hauskaan kakkuun sain Kätyrit-animaatioleffasta, jossa nämä keltaiset sankarit seikkailevat. Kakkupohja on tumma, gluteiiniton suklaakakku. Täytteeksi valikoitui pätkismousse, joka minttuisuudessaan raikastaa tuhtia suklaapohjaa mukavasti. Kuorrute ja koristeet ovat sokerimassasta.









- Moona

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Halloween-teemainen piparitalo

Piparitalon rakentelua syyskuun alussa... Okei kuulostaa ehkä hieman oudolta, ottaen huomioon, että piparitaloja miettiessä ajatukset leijailevat suoraan sydäntalveen ja jouluun. Kaneli, neilikka ja inkivääri tuoksuivat tällä viikolla Sompalan opiskelijakeittiössä, vaikka kyseessä ei vielä olekkaan joulun ajan leipomukset ja talveen on vielä matkaa. Piparitalot on vaan mun juttu! Rakastan suunnittelua, mittailua, kaavojen tekoa, taikinan tuoksua ja tietysti koristelua. Kasaamisvaihe on se kaikista jännittävin: siinä testataan ihan käytännössä kuorrutteen rakennetta ja osien yhteensopivuutta. Painovoima on avainsana, on niitä kattoja meinannut joskus romahtaakkin liiallisen karkkikuormituksen takia.. :D
              Tästä piparitalosta tuli oikea kummistustalo halloween-teemaan sopien. Kuorrute on eri väreillä värjättyä pikeeriä. Kuorrusta on kerrostettu ja paikoitellen kuivumisen jälkeen varjostettu tomuväreillä. Seinien pinnanmuodot tulevat nätisti esiin tomuvärien avulla. Pihalla olevat kurpitsat ovat marmeladikarkkeja ja sokerimassaa. Puuhun ja polkuun on käytetty nonparelleja, mitkä tuovat hökötykseen mukavasti väriä. Erilaiset karkit houkuttelevat napsimaan maistiaisia. Talo on tottavie sokerinen, siitä ei ole epäilystäkään. Näissä pikkuprojekteissa luovuus todellakin pääsee valloilleen! Ja niitä geometrian taitojakin saa soveltaa ihan huolella.
           









Makeaa syksyn alkua!

- Moona

tiistai 25. elokuuta 2015

Hieman persoonallisempi synttärikakku

Kun sain alustavan kyselyn 70-v-kakulle, ajattelin vaistomaisesti jotain yksinkertaista, kuten sokeriruusuja ja sun muuta peruskamaa.  Noh ajatuksethan meni ihan uusiksi, kun kuulin asiakkaan toiveet koristelua ajatellen. Toivottiin todella persoonallista ja yksityiskohtaista kakkua, jossa sankarin harrastukset ja mielenkiinnonkohteet näkyisivät selvästi. Suomen metsät, mökkeily, hirvenmetsästys ja marjastus piti jotenkin ujuttaa kakkuun mukaan. Haastetta kaikkien yksityiskohtien lisäksi toi se seikka, että kakku oli vain kahdelletoista hengelle, eli kyseessä ei ollut mikään jättikakku, johon tavaraa olisi voinut loputtomasti ujuttaa. Suunnitteluprosessi oli jo sinänsä mielenkiintoinen: mittailua ja luonnostelua tuli tehtyä paljon tavallista enemmän.
             Kakkupohjaksi valittiin ihanan pehmoinen ja makea sokerikakkupohja, joka sai väliinsä raikasta mansikkamoussea kesän mansikoista (jotka olivat muuten niitä huikeita sotkamolaisia valioyksilöitä!) ja vadelmahilloa. Kaikki koristeet olivat syötäviä aina kuusista hirveen ja mökkiin asti. Vesi oli sinisen eri sävyillä värjättyä voikreemiä, mökkitien hiekkana toimi voikreemi ja keksimurupäällyste. Hillat, puut, kivet, ankat... aivan kaikki oli sokerimassaa, eli kovimmankin luokan sokerihiirellekkään ei varmasti jäänyt makeannälkä kakkukahvien jälkeen.Valmiista kakusta tuli ihanan ykityiskohtainen ja ainakin persoonallinen. Ainut sattunut moka oli liikennemerkin joutuminen väärälle puolelle tietä... :D











- Moona  


maanantai 10. elokuuta 2015

Pinkkiä, röyhelöitä ja blingiä!

Erään tytön 13-vuotis syntymäpäiväksi toivottiin kakkua, jossa on paljon pinkkiä ja bling blingiä. Makutoiveina olivat tuoreet mansikat ja vaalea sokerikakkupohja. Olen kuitenkin pohjimmiltani tyttömäinen tyttö ja tykkään pinkista sekä kaikesta kimaltavasta, joten ei ihme, että tätä pinkkiä unelmaa oli suuri ilo tehdä. Halusin yhdistää synttärisankarin tanssi- ja musiikkiharrastuksen kakkuun jotenkin, ja tovin mietittyäni päädyin yksinkertaiseen sokerimassasta valmistettuun g-avaimeen, jonka maalasin hopeisella elintarvikevärillä sekä valkoisiin röyhelöihin, jotka toivat mieleeni balettihameen tyllikerrokset.
             Röyhelöt, ruusut, pikkukukat, rusetit ja oikeastaan kaikki kakunkoristeet tein sokerimassasta. Tikkikuvioon käytin taikinapyörää muistuttavaa työvälinettä, jonka oikeasta nimestä ei ole hajuakaan.. :D Liimasin valkeita, helmiäiseltä hohtavia sokerihelmiä ympäri kakkua tuomaan lisää tyttömäistä otetta koristeluun. Ruusujen lehdet hohtivat tällä kertaa hopeansävyisinä ja tupsuttelin ympäri kakkua helmiäistä tomuväriä, mikä sai sokerimassan kimaltamaan kauniisti. Kuvissa valitettavasti tätä huikeaa kimalluksen määrää ei näkynyt huonon valaistuksen takia, mutta luonnonvalossa kakku pääsi todellakin oikeuksiinsa.
            Vaalean sokerikakkupohja sai täytteeksi tuoreista mansikoista valmistettua pyrettä sekä mansikkamoussea, jonka sisältä löytyi ihania pieniä mansikkayllätyksiä. Kakusta ei puuttunut pinkkiä eikä myöskään kimallusta ja se sai pienen sisäisen prinsessan taas vaihteeksi heräilemään.. :)












- Moona

PS. Kakkutaiteilija vaihtaa elokuussa kaulimen ja tomuvärit lukiokirjoihin ja uikkareihin, joten postauksia tulee blogiin harvemmin. Pysykää kuitenkin kuulolla, koska tosiasiahan on, että urhelijat rakastaa kaikkea makeaa, joten eiköhän sitä muutamat synttärikakut pyöräytetä Vuokatinkin suunnalla vuoden aikana. :)

maanantai 3. elokuuta 2015

Karate-kakku

Shotokai Kuusamo-karateseura juhli viime viikonloppuna kolmenkymmenen vuoden taivaltaan ja totta kai näin hienoa matkaa täytyy myös juhlistaa oikealla synttärikakulla. Kakkuun päätyi seuran perustajan karatevyö danin ja meijin arvoineen sekä mustat karateaiheiset figuurit ja vuosiluku. Harjoitussali Dojon logo kruunasi koristelun. Vaalea gluteiiniton pohja sai täytteekseen kinuskituorejuustoa, vadelmapyrettä ja tuoreita kokonaisia vadelmia. Kaikki kakussa on syötävää koristeita myöten.









- Moona

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Hääpäivä-kakku hiihtäjäpariskunnalle

Hiihtäjäpariskunta toivoi hääpäiväkseen kakkua, jonka välistä löytyy tuoreita mansikoita. Muuten leipuri sai täysin vapaat kädet ja luovuus pääsi todellakin valloilleen. Tämä kakku ei ole ehkä se aivan perinteisin hääpäivän kruunu, vaan siinä on ripaus persoonallisuutta perinteisen valkoisen sokerimassan ja pursottelun lisäksi. Sormukset ja kukat kuuluvat olennaisina osina hääkakkuihin, joten halusin ne tietysti mukaan myös tähän kakkuun. Hääparia edustaa tässä tapauksessa sukset, joihin maalasin kultaisella värillä numeron 1. Kyseessä kun on ensimmäinen hääpäivä. Perinteiset pikeeripursotukset kaikessa komeudessaan antavat kakulle perinteistä leimaa, jota koristeluratkaisu sitten hieman rikkoo. Gluteiiniton pohja sai väliinsä tuoreet mansikat ja vaniljamoussen.










Hiihtokelejä ootellessa..

- Moona